Muotoilun laitos

Uutiset

“Toi mäki olis niinku linnavuori” − maisema ihmismielen leikkikenttänä ja teatteriesityksen lavasteena

14.05.2012 Aalto-yliopiston taiteen laitokselta tohtoriksi väittelevä MA Liina Unt selvittää tutkimuksessaan, millaiseksi muodostuu kuvitteellisen ja toden suhde, kun muokkaamatonta maisemaa käytetään sellaisenaan näytelmäesityksen lavasteena.

Urbaani mehiläinen tekee maukasta hunajaa

11.05.2012 Kaupunkilaismehiläisten vivahteikkaan makuinen hunaja on nostanut arvostustaan.

Tervetuloa tutustumaan tulevaisuuden tekijöihin Masters of Aalto -tapahtumaan

08.05.2012 Masters of Aalto on nyt auki! MoA’12-tapahtumassa Aalto-yliopiston osaajat tarttuvat ennakkoluulottomasti tulevaisuuden haasteisiin näyttelyn ja yli 30 tapahtuman kautta.

Designpääkaupunkivuoden Paviljonki – osoitus korkeatasoisesta puuarkkitehtuurista

07.05.2012 Puustudion opiskelija- ja asiantuntijaryhmä on suunnitellut Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon väliselle tyhjälle tontille väliaikaisen Paviljongin. Paviljonki avautuu yleisölle 12.5.

Vaatetussuunnittelun triolle voitto kotiin Hyèresista Ranskasta

04.05.2012 Kolme nuorta vaatetussuunnittelijaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta voittivat tämänvuotisen Hyères Fashion Festivalin pääpalkinnon.

TeamUp! voitokas oppimisratkaisujen laatukilpailussa

04.05.2012 Aalto-yliopiston oppimisympäristöjen tutkimusryhmän tuote on palkittu oppimisratkaisujen eEemeli-laatukilpailussa sarjansa parhaana.

Aalto ARTS Books -messuosastolle uusi ilme

03.05.2012 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun julkaisupalvelut järjestivät opiskelijoille avoimen kilpailun, jolla oli tarkoitus löytää suunnittelija päivittämään messuosastolle uusi ilme.

Muotoile Suomi – kansallisen muotoiluohjelman valmistelu käynnistyi

02.05.2012 Tavoitteena on edistää muotoilun laaja-alaisempaa käyttöä elinkeinoelämässä ja julkisissa palveluissa.

Habitare-suunnittelukilpailun kaikki finalistit Aalto-yliopistosta

27.04.2012 Habitare-suunnittelukilpailun finaaliin on tänä vuonna valittu 64 ehdotuksen joukosta viisi työtä. Työt toteutetaan Habitare-messuille omalle näyttelyosastolleen 12.–16.9.2012.

Maisterivaiheen opiskelijavalinnan tulokset julkaistu

27.04.2012 Aalto-yliopiston maisterivaiheen opiskelijavalinnan tulokset on julkaistu perjantaina 27.4.

RSS RSS 2.0 -syöte